Kainuun isä-lapsi leiri

Essi on juuri heittänyt Mölkyn ilmaan ja muut seuraavat tarkasti.
Rapsuttamassa Antti, Elsa ja Alisa
Tomi antaa vasikan maistaa kättänsä.
Sieltä se maito siis tulee.

Mll:n Kainuun piirin ja samalla myös isä-hankkeen ensimmäinen isä-lapsi leiri järjestettiin menneenä viikonloppuna Vuolijoellä Männistön leirikeskuksessa. Kuten aina, uusi juttu kerää paikalle vain kaikkein kiinnostuneimmat osallistujat ja niin nytkin. Leirille osallistui neljä isää ja kuusi lasta, joten mukaan olisi mahtunut paljon muitakin. Päätimme kuitenkin porukalla, että tästä leiristä tehdään perinne, joten ensi keväänä tähän samaan aikaan uskon leirin täyttyvät ääriään myöten.

 

 

 

Perjantaina 27. päivä noin kolmen aikoihin iltapäivällä alkoi osallistujat kerääntyä Männistöön. Kuten tapana on, aivan aluksi vuorossa oli leirin ensimmäinen kilpailu, mölkyn heitto. Kuka oli paras, se jääköön leiriläisten salaisuudeksi. "Kilpailun" ansioksi on kuitenkin laskettava se, että näin leiriläiset tutustuivat toisiinsa ja hauskan pito saattoi alkaa. Seuraavaksi olikin sitten tiedossa perjantain kohokohta eli tutustuminen läheiselle maitotilalle. Toki tilalta löytyi myös muita eläimiä, joita saattoi rapsuttaa vaikka porukalla.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oli mielenkiintoista kuunnella ja seurata lehmien syöttöhommia ja ymmärtää ihan oikeasti, että mistä se maito saadaan. Se ei siis ilmesty kauppaan ihan tyhjästä vaan isosta tankista! Myös vasikoiden silittäminen oli innostavaa puuhaa niin pienistä kuin isoistakin osallistujista.