MLL:n Kainuun piiri ry

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Kainuun piiri on vuonna 1950 perustettu yleishyödyllinen kansalaisjärjestö, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää toimialueellaan Kainuussa lasten, nuorten ja lapsiperheiden perusturvallisuutta, hyvinvointia ja tervettä kehitystä.

Piiri vastaa kehittämistyössään yhteiskunnan muutokseen edistämällä MLL:n vapaaehtoistoimintaa ja ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä Kainuussa.

Tällä sivulla pääset tutustumaan tarkemmin piirin  työn tavoitteisiin, toimintaan, organisoitumiseen ja  hallintoon.

Paikallisyhdistykset

Kainuun piirissä on 13 paikallisyhdistystä, joissa on yhteensä noin 1 675 jäsentä.

Jäsenyys

MLL:n jäsenyys kannattaa. Liittymällä henkilöjäseneksi MLL:n yhdistykseen sinä ja perheesi voitte saada useita jäsenetuja.

Arvot ja päämäärät

MLL:n Kainuun piiri ry toimii MLL:n  valtakunnallisten arvojen ja päämäärien mukaisesti. Ne ohjaavat Kainuun piirin jokapäiväistä työtä. 

Piirihallitus

Piirihallitus johtaa ja hoitaa piirin asioita sekä edustaa piiriä. Piirihallituksen jäsenet valitaan vuosittain piirin vuosikokouksessa.

Vuosikertomukset

Piirin toiminnasta laaditaan vuosittain vuosikertomukset, jossa kuvataan määrällisesti ja laadullisesti vuoden toimintaa.

Opinnäytetyöt

Piiri tekee yhteistyötä oppilaistosten kanssa. Piirin toimintaan liittyen on laadittu useita opinnäytetöitä.

Tietosuojaselosteet

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry on sitoutunut suojaamaan toimintaansa osallistuvien ja MLL:n sisältöjä käyttävien yksityisyyttä ja noudattaa toiminnassaan tietosuoja- ja muita lakeja sekä hyviä tietosuojakäytäntöjä.