Tarinoita vuosien varrelta

Hoitajan tarina

Toimin hoitajana 90-luvun alkupuolelta alkaen, kun sain omia lapsenlapsia ja ajattelin, että voisin muidenkin lapsia hoitaa myös. Lastenhoitokurssi oli iltakurssina silloin ja toiminnan nimi oli sairastuneen lapsen hoitorinki, mutta paljon oli myös muista syistä hoidettavia lapsia. Myös lisäkoulutuksia järjestettiin ja samalla pääsi tutustumaan muihin hoitajiin. Toimin hoitajana kymmenisen vuotta, jona aikana kerkesin olla hoitajana noin sadassa perheessä. Palkka oli alkuaikoina 4 markkaa tunnilta ja hoitajaa tarvittiin lähinnä päiväaikaan töiden tai opiskeluiden takia, aika vähän oli vapaa-ajan menoihin liittyviä hoitokeikkoja, mutta niitäkin satunnaisesti.

Eräässä perheessä, jossa kävin useamman vuoden hoitamassa lapsia, sanottiin aluksi, että on kaksi poikaa mutta olikin kolme! Kolmas oli aivan pieni ja retkotti työhuoneessa isän olkapäällä, kun isä teki töitä. Molemmat vanhemmista työskenteli kotona ja myöhemmin perheeseen syntyi vielä neljäskin poika.

Lasten kanssa piirrettiin ja luettiin, leivottiin ja tehtiin myös välillä ruokaa, perheet luottivat hoitajaan paljon. Erään kerran pitkähiuksinen lapsi keksi laittaa purkkaa hiuksiinsa. Lapsi pyysi monta kertaa, että ota pois ja millään ei lähtenyt. Soitin jopa Marttojen neuvontaan, että mitä tehdä ja heidänkin neuvonsa oli, että leikkaa sakilla. Pikkusaksilla lähes hius kerrallaan lopulta saatiin purkka pois lapsen päästä.

Hoidettavana lapsena olleen tarina

Olen syntynyt perheeseen, jolla ei ollut minkäänlaisia turvaverkkoja lähellä. Isäni työhön kuului paljon matkustamista. Välillä tätini ja kummini matkustivat pitkän matkan päästä hoitamaan minua, mutta muuten äitini sai pärjäillä aika lailla itsekseen, joskin sosiaalisena ihmisenä naapurustostamme kehittyi ajan myötä ihana yhteinen turvaverkko perheellemme.

Ollessani 2-vuotias turvaverkkoomme tuli uusia säikeitä, kun meillä alkoi käymään vuorotellen kaksi MLL:n hoitajaa. Muistan erittäin hyvin heidän lämpönsä, huumorinsa ja turvansa. Hoitajista muodostui meille myös ystäviä, joita kutsuttiin syntymäpäivilleni. Hoitajat kävivät meillä useamman vuoden ajan silloin, kun tarvetta oli. 

Olemme sen (1990-luvun) jälkeen törmänneet välillä toisiimme ja minä muistan heidät, mutta he myös minut, vaikka hoitivat varmasti muitakin lapsia. He tekivät työtään sydämellä ja se näkyi siinä, miten he kohtasivat minut lapsena. On hienoa, että tarvittaessa turvallisia aikuisia voi löytyä lapsen ja perheen elämään muualtakin, kuin omasta lähipiiristä.